sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Hunajamuffinit


Täällä on ollut kovin hiljaista viime viikkoina. Se johtuu siitä, että Polunpäässä on valmisteltu ihan oikeita pitoja: 2-vuotiaan pojanvesselin synttäreitä. Nyt kun enimmät jauhonpölyt on pudisteltu pois rinnuksilta ja lattia lainehtii lahjoista, ehdinkin päivittämään tänne tarjoomusten ohjeita. Lähiaikoina täällä on siis vilkkaampaa!

Meillä vietettiin Nalle Puh-synttäreitä. Teemaan liittyen vieraille tarjottiin:
* Nalle puh-makaronisalaattia (Nalle Puh-pastaa saa hyvin varustetuista kaupoista)
* Kani- ja Nalle Puh-keksejä
* Tikru-täytekakkua
* Hunajamuffineja

Ensiksi Hunajamuffinien ohje. Ainoa makeuden lähde on hunaja, joten muffinit sopivat niille, jotka haluavat vältellä valkoista sokeria. Ajattelin näiden olevan enemmän aikuisten mieleen, mutta yllättäen lapset taisivat syödä näitä enemmän! Makunsa puolesta muffinit sopisivat minusta hyvin aamiaismuffineiksi.

Ohjeen löysin täältä. Samoilta sivuilta löytyy myös paljon muita hunajaohjeita ja ylipäänsä tietoa hunajasta.

Aineet

75g margariinia tai voita
1 dl  hunajaa
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ dl murskattuja pähkinöitä
1-2 banaania tai omenaa

1) Vaahdota rasva ja hunaja. Lisää yksitellen munat.
2) Lisää jauhot, pähkinät ja omena- tai banaanikuutiot.
3) Nostele taikina joko muffinivuokiin tai jauhotetulle muffinipellille, paista 175 asteessa 40-50 min.

2 kommenttia:

Karoliina / Kirjava kammari kirjoitti...

Kivan yksinkertainen ohje! Minä teen jostakin syystä aivan todella harvoin muffineja, en tajua miksi. Häälahjaksi saatu silikoninen vuoka pölyttyy kaapissa turhaan. Laitan tämän respetin sähköisen arkistoni "päällimmäiseksi", niin jospa muistaisin innostua lähiaikoina. :)

Amma kirjoitti...

Minä pidän muffiniohjeista juuri siksi, että ne ovat nopeita tehdä ja yleensä aineksia löytyy, jos joutuu leipomaan vaikka yllätysvieraille. Ei kun vain kokeilemaan :)