perjantai 27. tammikuuta 2012
Persikka-kookosmuffinssit
Varoitus! Aiheuttavat vakavaa riippuvuutta :) Kaksinkertaisesta taikinasta tehdyt muffinssit katosivat meillä parempiin suihin parissa päivässä!
Minulle nämä muffinssit tuovat tuulahduksen keväästä, joten näillä herkutellaan meillä erityisesti sydäntalvella.
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl kookoshiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
n. 400 g säilykepersikoita
0,5 dl persikoiden lientä
0,5 dl voita tai öljyä
1. Valuta tai kuutioi persikat, säästä liemi.
2. Vaahdota munat ja sokerit.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nosta puolet jauhoista varovasti taikinaan.
4.Sekoita joukkoon persikat ja liemi.
5. Lisää rasva, loput jauhot ja sekoita tasaiseksi.
6. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.
7. Koristele kookoshiutaleilla tai tomusokerilla.
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Broilerilaatikko
Meillä lämpiää leivinuuni päivittäin, joten kaikki laatikkoruoat ovat suosittuja. Tämän ohjeen bongasin uusimmasta Kodin Kuvalehdestä (2/12) ja tätä tullaan valmistamaan jatkossakin. Minulla on ollut hankaluuksia kuvauskaluston kanssa viime aikoina, joten kuva lisätään myöhemmin!
2dl riisi-ohra-suurimoita
500g marinoimattomia kanasuikaleita
200g ananaspaloja
pieni pala purjoa
200g fetajuustoa
200g pakastemaissia
valkopippuria
1 rkl yrttimausteseosta
5-6dl kanalientä
200g ranskankermaa
1 tl mustapippuriaa
2 dl juustoraastetta
1. Voitele uunivuoka
2. Valuta suikaleista ylimääräinen neste. Ripottele pinnalle suolaa ja valkopippuria.
3. Siivilöi ananaspalat. Ota mehu talteen.
4. Silppua purjo ja murenna feta kulhoon.
5. Sekoita kulhoon myös muut ainekset ja mausta.
6. Sekoita kanaliemi, ranskankerma ja ananasmehu, mausta pippurilla ja kaada vuokaan. Ripottele juustoraastetta pinnalle.
7 . Paista 200 asteessa 45-60 minuuttia.
2dl riisi-ohra-suurimoita
500g marinoimattomia kanasuikaleita
200g ananaspaloja
pieni pala purjoa
200g fetajuustoa
200g pakastemaissia
valkopippuria
1 rkl yrttimausteseosta
5-6dl kanalientä
200g ranskankermaa
1 tl mustapippuriaa
2 dl juustoraastetta
1. Voitele uunivuoka
2. Valuta suikaleista ylimääräinen neste. Ripottele pinnalle suolaa ja valkopippuria.
3. Siivilöi ananaspalat. Ota mehu talteen.
4. Silppua purjo ja murenna feta kulhoon.
5. Sekoita kulhoon myös muut ainekset ja mausta.
6. Sekoita kanaliemi, ranskankerma ja ananasmehu, mausta pippurilla ja kaada vuokaan. Ripottele juustoraastetta pinnalle.
7 . Paista 200 asteessa 45-60 minuuttia.
perjantai 20. tammikuuta 2012
Helppo ja herkullinen herkkusienikeitto
Tässäpä supernopea ja täyteläinen herkkusienikeiton ohje! Sopii niin arkikeitoksi kuin alkuruoaksi pitopöytään.
400g herkkusieniä
1 pieni sipuli
2 rkl voita tai öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl kasvislientä
1 dl kuohukermaa
valko- tai mustapippuria oman maun mukaan.
1. Huuhdo ja pyyhi sienet puhtaiksi.
2. Hienonna sipuli ja viipaloi sienet.
3. Keitä kasvisliemikuutiosta liemi.
4. Kuullota sipulia ja sieniä rasvassa noin 5 minuuttia.
5. Sekoita joukkoon jauhot ja lisää liemi. Keitä noin 10 minuuttia.
6. Lisää kerma ja mausta oman maun mukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)