torstai 22. joulukuuta 2011

Tunnelmallista joulua kera ranskalaisen jouluhalon


Pahoittelen kuvanlaatua, ihmettelin kaikkien kuvien sameutta, kunnes löysin linssistä pienen sormenjäljen:) Siis kuvana vain ei-ihan-niin, mutta melko-samea yksityiskohta tällä kertaa.

Perinteisesti olen vienyt äidille ja anopille joulukukat, mutta tänä vuonna vien rempseästi halot. Edellisen kerran olen käyttänyt tätä ohjetta kotitaloustunnilla vuonna 1998. Onneksi se keittiöremontin yhteydessä löytyi keittokirjojen välistä!

Oikein tunnelmallista ja rauhallista joulua halkojen kera tai ilman:)

Kääretorttupohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 dl sokeria
200 g appelsiini-tuorejuustoa (tai sama määrä maustamatonta ja 1 appelsiinin mehu)
2 dl vispikermaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl rouhittua suklaata

Pinnalle:
3 dl vispikermaa
(3 rkl kaakaojauhetta)

Koristeluun rouhittua suklaata, nonparelleja, kirsikoita, paahdettuja mantelilastuja tms. mitä mieli sattuu tekemään.

1. Vatkaa munat ja sokeri, yhdistä kuivat aineet ja lisää ne varovasti munavaahtoon käännellen.
2. Levitä taikina leivinpaperille uunipellille. Paista 200 asteessa 10 min.
3. Kumoa kypsä torttu korppujauhotetun leivinpaperin päälle.

4. Valmistä täyte: vaahdota kerma, lisää siihen tuorejuusto ja muut aineet. Levitä täyte vähän jäähtyneelle pohjalle. Kääri tiukalle rullalle niin, että sauma jää alle.

5. Leikkaa rullan päästä pari "suikaletta" halolle oksiksi. Aseta runko ja oksat molemmin puolin tarjoiluvadille. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja pursota raidallisesti tai puun kuvioita mukaillen halolle.
6. Koristele haluamallasi tavalla.

1 kommentti:

Linnea / pigeonnaire kirjoitti...

Tämän reseptin laitan muistiin, kiitos ja hyvää joulua!