keskiviikko 15. elokuuta 2012
Valkosipulijuusto-kinkkupasta
2-3 annosta
1 pkt juustoravioli tuorepastaa
1 pkt valkisipulituorejuustoa
1 omena
100 g leppäsavukinkkua
n. 1/2 dl pastan lientä
mustapippuria
persiljaa
parmesaania
1. Keitä pasta.
2. Paloittele juusto, omena ja kinkku.
3. Valuta pasta, ota talteen noin puoli desiä lientä ja laita se kattilaan.
4. Lisää liemeen juusto, omena ja kinkku. Keitä 2-3 minuuttia. Mausta.
5. Tarjoile parmesaanin kera.
Tämäkin ohje on Pirkka Ruoka -lehdestä. Sieltä tuntuu nyt löytyvän minulle sopivia kivoja ja helppoja ohjeita!
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Olympiapiirakka
Tervehdys Polunpäästä pitkän tauon jälkeen! Ruokaa on tehty entiseen malliin, mutta niiden kuvaaminen, puhumattakaan ohjeen kirjoittamisesta, on tuntunut viime aikoina aivan mahdottomalta ujutettavalta mihinkään rakoon. Yritän nyt kuitenkin hieman aktivoitua, koska olen huomannut netistä löytyvät ruokaohjeet itsellenikin äärimmäisen hyödyllisiksi.
Tämän Olympiapiirakan ohjeen löysin K-kaupan tarjouslehdestä. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin valmistaikinaa, mutta minä pyöräytin helpon ja herkullisen pohjan itse.
Pohja:
100g voita tai margariinia
1dl hiivaleipäjauhoja
1dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2 tl timjamia
3/4 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 tlk maissia (340g)
150g sinihomejuustomurua
2 kananmunaa
1 prk kermaviiliä
1 1/2dl juustoraastetta (emmental-mozzarella)
1. Sekoita pehmeään voihin jauhot ja tee tasainen taikina. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
2. Ruskista jauheliha.
3. Leikkaa paprikasta viisi "olympiarengasta". (Kannattaa ostaa kaupasta erivärisiä paprikoita!). Kuutioi paprika ja sipuli ja lisää ne jauhelihan joukkoon kuullottumaan. Mausta seos.
4. Ota pannu liedeltä ja sekoita joukkoon maissi ja sinihomejuusto. Lisää myös kermaviili ja munat.
5. Kaada täyte pohjan päälle. Ripottele juustoraaste ja asettele paprikarenkaat olympiarenkaiden tapaan.
6. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Jauheliha-vuohenjuustopihvit
Söimme Leenan kanssa sattumalta samoja herkullisia, vuohenjuustotäytteisiä jauhalihapihvejä ja ohjetta pohdittuamme oli pakko rueta etsimään täydellistä koostumusta. Joten ole hyvä Leena (ja muut), tuli muuten hyviä, sanoisin, että jopa parempia kuin ne syömämme!
(n.10kpl)
700g jauhelihaa
2 kananmunaa
1 prk kermaviiliä
1 sipulikeittopussi
vuohenjuustoa
1. Sekoita jaheliha, munat ja sipulikeittoseos keskenään.
2. Muotoile pellille noin puolikkaan kämmenen kokoisia ja sentin paksuisia pihvejä ja murenna päälle vuohenjuustoa maun mukaan. Ei kannata kuitenkaan heittäytyä yltiöpäiseksi, että saat juuston vielä peittoonkin.
3. Peitä pihvit taputtelemalla päälle tiiviisti toinen jauhelihapihvi.
4. Paista uunissa 200 asteessa n. 10-15 min.
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Valkosuklaa-limerahkatorttu
Pääsiäiseen sopiva herkku tämäkin:)
Pohja:
150 g digestive-keksejä
75g margariinia tai voita
Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 tlk (á 200g) valkosuklaa-limerahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
100g valkosuklaata
karamellirakeita
1. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan pohjan kokoinen pala.
2. Murenna keksit monitoimikoneessa ja sekoita murujen joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos vuokaan leivinpaperin päälle.
3. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Vaahdota kerma.
4. Sekoita vaahtoon rahka ja sokerit.
5.Liota liivatelehdet pariin ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Kaada haalea liivateliuos täytteeseen ohuena nauhana hyvin sekoittaen.
6.Kaada täyte murupohjalle. Tasoita pinta ja peitä vuoka.
7. Anna hyytyä jääkaapissa min. 3-4 tuntia.
8. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Vuole suklaasta lastuja, joilla koristelet pinnan karamellirakeiden kanssa.
Mämmivaahto
Polunpäässä syödään mämmiä mielellään ihan perinteisesti maidon/kerman ja sokerin kera, mutta tänä pääsiäisenä herkuttelimme myös tuunatulla versiolla. Mämmivaahto osoittautui maultaan pehmeäksi, joskin varsin makeaksi herkuksi.
4-6 annosta
1/4 rasiaa mämmiä
50g valkosuklaata
2 liivatelehteä
2 rkl appelsiinimehua
1/2 rasiaa sokeroituja appelsiininkuoripaloja
2 dl kuohukermaa
1.Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2.Sulata suklaa ja vaahdota kerma.
3.Liuota liivatteet kiehautettuun appelsiinimehuun.
4.Notkista mämmi ja sekoita suklaa, appelsiininkuoripalat ja liivateliuos.
5.Sekoita kermavaahto seokseen kevyesti joukkoon nostellen.
6.Siirrä vaahto hyytymään jälkiruokamaljaan/maljoihin.
torstai 15. maaliskuuta 2012
Paheellisen kotiäidin keittokirja: Meksikolainen lihapullakeitto
Esittelin kirjablogin puolella joulukuussa Paheellisen kotirouvan oppaan. Koska sinänsä hauska opus ei aivan tavoittanut suomalaisen kotiäidin elämän syvintä olemusta, aloitan täällä sarjan Paheellisen kotiäidin keittokirja. Eli miten tuunata pakasteista ja eineksistä hyvää ja maistuvaa, jopa melko terveellistäkin kotiruokaa. Nopeasti ja helposti.
Ensimmäinen ohje olkoon Meksikolainen lihapullakeitto, jolle ei hienommatkaan vieraat varmasti nyrpistele nokkaansa.
6-8 annosta
13 dl vettä
2 lihaliemikuutiota
200 g paahdettu chili-tuorejuustoa (Valio Viola)
1 punainen paprika
300 g peruna-sipulisekoitusta
200 g vihreitä pakastepapuja
300 g lihapullia
200 g pakastemaissia
1. Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää liemikuutiot, tuorejuusto, kuutioitu paprika, peruna-sipulisekoitus ja pavut. Keitä muutama minuutti.
2. Puolita lihapullat ja lisää keittoon. Lisää myös maissi. Kuumenna kiehuvaksi.
3. Kun peruna on kypsää, keitto on valmista!
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Appelsiini-juustokakku
Pohja
150g voita tai margariinia
3 rkl sokeria
1 kananmuna
3,5 dl vehnäjauhoja
Täyte
400 g appelsiinilla maustettua tuorejuustoa
(tai maustamatonta tuorejuustoa ja 2 appelsiinin mehu)
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
1. Voitele irtopohjavuoan reunat ja päällystä pohja leivinpaperilla.
2. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna.
3.Lisää jauhot ja sekoitua nopeasti taikinaksi.
4. Kauli tai painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
5. Notkista tuorejuustot kulhossa. Sekoita joukkoon loput täytteen aineet.
6. Kaada täyte vuokaan ja paista kakkua 175 asteessa noin 50 minuuttia.
7. Anna kakun vetäytyä hyvin ennen tarjoilua.
Tämä amerikkalaistyyppinen juustokakku on todella herkullinen ja tuntuu tuovan kevään tullessaan! Se on nimittäin ihan oikea auringonvalo, mikä tuossa kuvassa kakun pinnalla leikittelee:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



